Suomi-koulussa juhlitaan joulua

01/12/2015
Mukavaa joulukuun alkua!

Vuoden viimeistä koulukertaa vietetään jouluisissa tunnelmissa. Koululaisten sisarukset ovat tervetulleita mukaan, samoin muskarilaiset oman juhlansa päätyttyä.

Joulujuhlapäivänä 12.12. kokoonnumme yhteen tavallista myöhemmin, klo 11–13.
Oppilaat menevät ensin luokkiinsa ja klo 11.30 aloitamme juhlan lasten esityksillä. Laulamme ja leikimme kaikki yhdessä, jonka jälkeen seuraamme liittyy myös joulupukki.

Tuo lapsellesi pieni, max. 5 euron arvoinen lahja. Keräämme ne lahjasäkkiin, josta pukki jakaa paketit, joten nimeä lahja näkyvästi. Myös muskarilaiset ja koululaisten sisarukset voivat osallistua lahjojen jakoon – Muista siis lahjat kaikille! Juhlan lopuksi tarjolla on mehua, glögiä ja pipareita.

Koulu jatkuu taas ensi vuoden puolella 9.1. klo 10. Kevätlukukauden opetuspäivät löytyvät kalenterista ja koulun Facebook-ryhmän sivulta.

Tonttuillaan kun tavataan!